|
|
|
| |
29.3.2009 Dr Pepperiltä uusia makuja
27.3.2009 Hot Sauce -mainos SixDegrees-lehdessä 27.3.
26.3.2009 Sivusto uudistuu
|
|
|
|
|
| 26.3.2009 Sivusto uudistuu: |
|
Muutama vuosi sitten His&Hers Oy koki muutoksen, kun yrityksen ilmettä uudistettiin liikemerkistä lähtien. Samaan hengenvetoon uudistettiin yrityksen kotisivut, joiden perimmäinen tarkoitus oli esitellä suppeasti kuluttajille ja jälleenmyyjille maailmanlaajui-sestikin tunnettuja Amerikkalaisia kulutustuotteita. Kasvaneen kysynnän ja tietoisuuden myötä myös tuotevalikoimamme on kasvanut sellaisiin mittoihin, että koimme uudistuksen tarpeelliseksi.
Uusille sivuille olemme lisänneet palautekanavat sekä kuluttajille, että potentiaalisille jälleenmyyjille, jonka myötä pyrimme parantamaan palvelumme laatua. Laadun ja käytännöllisyyden tavoite on kohdistunut kauttaaltaan verkkosivuille, joilta voitte löytää nyt entistä enemmän sisältöä. |
|
|
|